TARINAMME

Olemme paikallisen kylän perheyritys

Kun ensimmäistä kertaa astuimme tähän rakennukseen vuonna 2013, se oli käytöstä poistettu metsäkonekoulu.  Luokkatilat olivat täynnä pölyisiä huonekaluja ja ikkunoissa roikkuivat kellastuneet retroverhot.  Perustimme rakennukseen ensin kaupallisen kuntosalin vuonna 2014. Remontoimme myös  perheellemme oman kodin rakennuksen eteläsiipeen. Majatalotoiminta käynnistyi vuonna 2015. Ensimmäiset huoneet olivat varsin vaatimattomia, mutta vuosien mittaan olemme kunnostaneet koulun tiloihin useita erilaisia korkeatasoisia majoitustiloja  boutique-hotellin tyyliä mukaillen. 

Yrittäjäpariskunta

Kahden hengen tiimi

Jari Seppälä, omistaja

Moniosaaja kuvaa minua ehkä parhaiten. Jos en osaa jotain, opettelen. En epäröi myöskään kysyä apua kokeneemmilta. Näin hommat saadaan tehtyä. Vahvuutena minussa on päämäärätietoisuus ja usko omiin visioihin. Täytyy myöntää, että tämä kiinteistö on ollut projektina haastava. Vaikeaa on ollut tasapainoilla perheen, oman hyvinvoinnin ja yrittämisen välillä. Nyt liiketoiminta vaikuttaa löytäneen paikkansa. Parhaimmillani olen, kun saan saan raatailla asiakkaiden kanssa ja jakaa ajatuksia elämästä.

Motto: Muista pysähtyä nauttimaan.

Annika Seppälä

"Tähän saisi rakennettua aivan ihanan ja valoisan kodin!" Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun näin tämän jo lähes purkukuntoisen, tyhjillään seisovan rakennuksen ensimmäisen kerran. En välittänyt repsottavista laudankulmista ja joidenkuiden epäilevistä kommenteista. Näin heti kiinteistön mahdollisuudet. Pian jo kuvittelin itseni asumasssa tässä perheeni kanssa. Majatalosuunnitelmat muotoutuivat vähitellen vasta vuosia sen jälkeen, kun olimme remontoineet kiinteistöön oman kodin ja aloittaneet tässä kuntosaliyrittäjinä. Nyt oman majatalon pitäminen tuntuu hienolta. Pidän erityisesti tilojen sisustussuunnitelmien laatimisesta. Ihanin hetki on, kun voin asetella koristetyynyt paikalleen ja sytyttää kynttilät vieraita varten. Silloin tunnen onnistuneeni.

Motto: Tuli sitä taikka tätä, älä elämättä jätä.

Vanha koulu saa uuden elämän

Rakennus oli ollut pitkään  käyttämättömänä ja päässyt paikoin huonoon kuntoon. Olemme iloisia, kun olemme voineet tarjota tälle kouluvanhukselle uuden elämän! Asiakkaamme ovat olleet olennainen osa tämän projektin onnistumisessa. Paras kiitos meille on palaava asiakas!

Koulun historiaa

Rakennus toimi vuodesta 1968 metsäkonekouluna. Oppilaitoksen toiminta lakkautettiin vuonna 2001.  

Rakentamisen vaiheita vuosien varrelta

Entinen teorialuokka muuntuu Tammi Suiteksi